Day 1
Kaiken alku ja idean lähtökohta. Kiireinen päivä, kahden työpalaverin välissä reissu tilaisuuteen, jossa esitellään partiotoimintaa ja pukeutumista. Kuinka naamioida partiomekko työpäivän kestäväksi asuksi?
Sininen kun ei ole kotoisa väri lainkaan ja kotelomekko melko kaukana normaalista pukeutumisesta.
Mekon kaveriksi puin tummansinisen pitkähihaisen trikoopaidan Hennesin peruskauraa, paksut mustat sukkahousut, työpäivän ajaksi ihanan ja ikivanhan hupullisen Onlyn neuletakin, sekä talvikenkälöydöt, Björn Borgin niitein koristellut lämminvuoriset kengät. Kenkiin rakastuin viikko sitten ja kannoin ne parempaan kotiin. Mahtavat! Partiohetken ajaksi neuletakki vaihtui lippukunnan huiviin. Mukava päivä erilaisissa, mut ihan toimivissa vaatteissa. Päivän tuoksuna palveli Escadan Ocean Lounge- kausituoksu.
Day 2
Vaati kaksi päivää kypsytellä ajatusta blogista. Epäilytti kiinnostaako ketään yhden ihmisen pukeutuminen päivästä toiseen, toisaalta mietitytti, onko sillä väliäkään, jos tarkoitus on dokumentoida päiviä itseään varten. Aamulla kuitenkin nappasin kuvan. Poseeraamisen lahjaa en omista, eikä kuvista ole ajatustakaan saada mitään katalogiotoksia, siksi siis vinot kuvakulmat ja hassut ilmeet. En myöskään jaksa poseerata ja laittautua kuvien vuoksi sen enempää kun näkisin vaivaa muutenkaan normaalina päivänä, muuten dokumentoinnin idea katoaa. Toisen päivän tyyli oli huomattavasti lähempänä tämänhetkistä arkipukeutumistani:
Cupcake Cultin horror T-paita, Policen niittirannekello, pinkit paksuhkot sukkahousut ja harmaa lyhyt, puolikiiltävä vekkihame. Kenkinä mustat nahkaiset korkokengät ruskeilla tolppakoroilla. Päivän tuoksuna Burberryn The Beat. Ulkona liikkuessani heitin päälle ihanan käytetyksi kuluneen mustan tyköistuvan vetoketjuhupparin. Asu herätti töissä positiivista huomiota ja etenkin sukkahousut riemastuttivat värillään. Hassua! Ilta kului haaveillessa OnePiecen Jump In- haalarista, jonka viimein tilasin. Blogi saattaa muuttua melkoisen yksipuoliseksi tasan sillä hetkellä kun aikuisten potkupuku on noudettavissa postin lähimmästä toimipisteestä. ;)
Musta tuli eka kommaaja?!
VastaaPoistaTämä hieno kiva juttu, ite oon harmitellut vuosia kun ei ole kuvia elämän vaatteista. Jos ite jaksaisin niin tekisin kanssa! Jeejee mitä kaikkee voi vuodessa tapahtuakaan!
Hienoa hienoa!
VastaaPoistaMinusta ei olis jokapäiväblogaajaksi, mutta hienoa.
Mieti vielä tuota taustakuvaa, siis noita vuoria...